tiistai, 29. heinäkuu 2008

Kotisivumme...

löytyvät toistaiseksi osoitteesta http://kotisivu.dnainternet.net/vinhallan/ kun en vieläkään ole saanut sivuja siirrettyä oikeaan osoitteeseen. Päivitelty on vähän kaikkialta, mutta toisaalta jotain on saattanut unohtuakin.

Tinksupinksumme on pian 10 kk, Saana kävi viikonloppuna kylässä ja räpsäisi uuden suloisen naamakuvan Tiivistä, seistessä se on kuin mittarimato, joten seikuvia otetaan joskus toiste. Mutta on se vaan niin suloinen...

1776139.jpg

sunnuntai, 13. heinäkuu 2008

Oulun näytelmät

Pitkästä aikaan olin itsekin nlykehän sisäpuolella, taitaa tämä, kohta kahden vuoden takainen, olla viimeisin. Nlypaikka oli aivan kammottava, muistutti enemmän suota kuin nurmikenttää. Vaikka lauantaina sää oli aurinkoinen, jalat oli nilkkoja myöten märät (no, eipä se koirankusi jaloilla tuntunut niin pahalta siinä sivussa, Saana...). Tänään nlyalue oli hieman kuivunut, mutta sen sijaan vettä tulikin taivaan täydeltä. Jostain kumman syystä ei nlykärpänen puraissut uudelleen, vaan lähinnä mietti, mitä kaikkea muuta kivaa voisikaan tehdä...

Tiivi oli lauantaina todellinen perässävedettävä lahna - ihmekö tuo kun kehään tosiaan upposi nilkkoja myöten - joten olin äärimmäisen tyytyväinen laatuarvosanaan EH. Arvostelu ruotsalaiselta tuomarilta Jahn Stääv: "Feminint huvud. Korrekt bett. Bra skuldra. Bra bröstkorg. Bra kors. Tillräcklig benstomme. Rör sig bra, men något högställd bak. Bra temperament." -> JUN EH/1

Cavalierkehässä esiintyi Loru, V. Maahisloru, saaden erinomaisen ja sijoittuen nuorten luokassa neljänneksi. Onnea Minna! Arvostelua ja tuomaria ei tähän hätään löydy, ehkä myöhemmin.

Tänään Tiivi yllätti todellisesti. En todellakaan osannut toivoa Tiiville EH:ää parempaa, sillä mm. se on hyvin pentumainen ja kesken kehityksen. Tuomari kysyikin Tiivin ikää, johon vastasin, että yhdeksän kuukautta. Tuomari siihen naureskellen, että kuinka monta päivää yli. Heh, mietin ja mietin, ja vastasin että ehkä seitsemän päivää. Tuomaria vähän huvitti, mutta hyvä vain, kun tajusi, että pentuluokassa koiran olisi oikeasti pitänyt olla. Tuomarina siis Leif Lehmann Jörgensen Tanskasta. Arvostelu: "9 months, very good type & size. Good ears, eyes & bite. Good neck, topline & tail. Very good body for age. Good angulations, legs & feet. Moves very well when she will. Good coat, colour & temperament." -> JUN ERI/1 PN-3 ja VA-SERT. Olinko vähän :O

Niin, ja liikkuu hyvin, kun haluaa... Nyt oli ainakin vähän täpäkämpi, kun näytti palloa. :) PN-kehässä ei vaan ymmärtänyt yhtään, että pitää liikkua, vaikka perässä tuleekin tai edellä meneekin koiria. Nyt me jäädään kasvamaan ja kehittymään aikuisiksi. Varmaankin.

Ai niin. Kun hain arvostelua ja kiitin, niin tuomari kiitti takaisin, siis suomeksi. Aika hauska heppu. :)

sunnuntai, 29. kesäkuu 2008

Iloisia ilmeitä ;)

Äidin ja tyttären leikit ovat aina niin sopuisia... ;) Kuvat Minna Isokoski - kiitos!

1686315.jpg

1686317.jpg

1686318.jpg

1686319.jpg

1686320.jpg

1686321.jpg

1686323.jpg

1686325.jpg

1686327.jpg

Vinha, lammas suden asussa...
1686316.jpg

... vai ihan oikea susi?
1686328.jpg

sunnuntai, 8. kesäkuu 2008

Kaunis kesäilta

Kävimme pari viikkoa sitten ulkoilemassa Arjan ja Digon kanssa, ja Arja otti jälleen kerran aivan upeita kuvia Tiivistä - kiitos näistä. :)

1626184.jpg

1626187.jpg

1626194.jpg

1626196.jpg

1626203.jpg

1626205.jpg

1626210.jpg

1626222.jpg

1626227.jpg

1626229.jpg

Digo ja Tiivi
1626232.jpg

lauantai, 7. kesäkuu 2008

Näytelmiä

Meidän kotisivujen osoite tulee muuttumaan lähiaikoina, joten niiden päivitys on toistaiseksi katkolla. Blogikirjoittelukin on jäänyt monesta syystä: ei ole kameraa/kuvia, ei ole juttuja, mitä kirjoittaa eikä kyllä hirveästi aikaa kirjoittaakaan. Tässä kuitenkin jokunen päivitys tänne blogiin kotisivujen sijaan.

Tänään blenheimsisarukset Miisa (V. Meripihka) ja Lennu (V. Mohikaani) pyörähtivät kehässä kumpikin omalla suunnallaan: Miisa Tuurissa kasvattajatuomari Teija Poikolainen-Däuberin arvostelemana nuorten luokan eri/3 ja Lennun Kemissä arvosteli Bengt-Åke Bogren Ruotsista paras uros -luokan toiseksi saaden samalla toisen vara-sertinsä. Hienoa!

Tässä Alangon Meerin ottamia kuvia suloisesta Miisasta sekä Aatun omistajan ottama kuva tri-veli Aatusta (V. Merikarhu). Kiitos Meeri ja Teija kuvista.

Miisa.
1624204.jpg

1624210.jpg

Uroksen turkin saanut Aatu.
1624217.jpg

  • Sivupohjan tarjosi

    chat20joueur-1.jpg
  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

  • Tagipilvi